5 ensimmäistä askelta onnistuneen hopeagelatiinivedoksen valmistamiseen

Hopeagelatiinivedoksen valmistusprosessi koostuu monesta eri työvaiheesta. Työvaiheisiin vaikuttavat myös käytetty paperi ja kemikaalit. Mikäli olet kiinnostunut vedostuksesta, suosittelen etsimään ja kokeilemaan ennakkoluulottomasti materiaaleja eri valmistajilta. Valikoimaa on nykyään taas huomattavasti enemmän kuin 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aallonpohjassa. Laadukkaita mustavalkokemioita myyvät esimerkiksi nettikaupat Fotoimpex ja Makodirect. Helsingissä mustavalkokemioita voi ostaa Interfotosta, Fredrikinkadun Fotoyks-liikkeestä tai Telefotosta. Muualta Suomesta tietoni analogista materiaalia myyvistä valokuvaliikkeistä ovat vähäiset. Vinkkaa kommentteihin mikäli tiedät kotikaupungissasi hyvän alan liikkeen!

Alla olevat askeleet perustuvat omaan yli kaksikymmenvuotiseen kokemukseeni hopeagelatiinivedostuksen taiteessa sekä oppeihin muutamilta alan vanhemmilta mestareilta ja käsittelevät vedostuksen lajia, jota kutsutaan hienovedostukseksi. Hopeagelatiinivedoksia voi tehdä monenlaisia, ja joskus esimerkiksi laajan sävyalan ihanne ei ole ensisijainen vaade. Näiden askelien tarkoitus on kuitenkin auttaa ennen kaikkea aloittelevaa vedostajaa, joka pyrkii kohden sävykästä hopeakuvaa, josta löytyvät sekä syvät mustat että kirkkaat vaaleat ja laaja harmaan sävyala näiden väliltä. Mikäli et ole koskaan vedostanut pimiössä, suosittelen käymään aiheesta kurssin. Esimerkiksi johtamani yhdistys Suomen Pimiötaiteilijat ry järjestää kursseja Helsingissä. Youtubestakin toki löytyy lukuisia ohjevideoita, mikäli päätät vain hypätä suoraan hommiin.

1. Vedostettavan negatiivin valinta

Ensimmäinen askel onnistuneen hopeakuvan vedostamiseen on negatiivin valinta. Jotkut negatiivit ovat helppoja vedostaa, toiset taas vaikeampia. Kirjoitan tarkemman tekstin tästä.

Pääsääntönä voidaan sanoa, että erittäin kirkas valaistus kuten salamavalo tai keskipäivän aurinko tekevät negatiivista haastavan vedostettavan, sillä kontrastit sävyjen välillä ovat niin suuret. Kun kontrastit negatiivissa ovat kovin suuret, on sekä vaalean että tumman pään saaminen yhtä aikaa sävykkääksi vaikeaa.

2. Negatiivin asettaminen suurennuskoneeseen

Valitse suurennuskoneen negatiivipitimeen oman negatiivisi mukaiset negatiivimaskit. Tarvittaessa voit käyttää myös laseja, joiden väliin puristat negatiivin, mutta välttääksesi moiré-efektiä, vähintään toisen laseista tulisi olla nk. Anti-Newton -lasi. Tulen kirjoittamaan erillisen postauksen laseista ja Moiré-efektistä.

Puristettuasi negatiivin pitimeen ja negamaskien väliin puhdista negatiivista pölyt joko paineilmapistoolilla tai pienellä käsipumpulla. Tehokkaimmat käsipumput eivät löydy valokuvatarvikekaupoista vaan ovat itse asiassa kellonkorjaajien erikoistarvikkeita. Niiden kumi ja venttiilit ovat jämäkämpiä ja ilmavirta on voimakkaampi kuin löysähköissä valokuvaliikkeiden myymissä pumpuissa. Älä harjaa negatiiveja äläkä käytä paineilmaa purkista. Harjaan jäävät hiukkaset voivat naarmuttaa negatiivia ja purkista suihkutettava paineilma voi muodostaa negatiiville kosteutta.

3. Tarkennus ja sommittelu

Raetarkennin ja valkoinen koepaperi rajaimeen. Kun haluat olla varma, että tarkennus on tarkka, käytä tarkentaessa saman paksuista mallipaperia kuin käyttämäsi varsinainen valokuvapaperi. Itse uhraan usein yhden valokuvapaperin koepaperiksi.

Aseta rajaimeen sen kokoinen koepaperi, jota tulet vedostaessasi käyttämään. Kuvan rajaaminen ja sommittelu helpottuu, kun mallipaperisi on samaa kokoa kuin todellinen paperi, jolle aiot vedostaa. 

Avaa linssin aukko suurimmalle mahdolliselle ja siirrä filtterit off-asentoon mikäli käyttämässäsi suurennuskoneessa on filttereitä ohjaava kytkin. Varmista että myös mahdollinen himmentävä lisäfiltteri (Supplement filter) on off-asennossa. Varmista, että käytössäsi on negatiivisi kokoa vastaava diffuuseri eli valonhajotin. Joissakin suurennuskoneissa tämä on fyysisesti irrotettava laatikko, toisissa määrittelet käytettävän diffuuserin esimerkiksi vivulla koneen oikealla puolella. Vanhemmissa koneissa on toisinaan myös kondenseri eli keskitin valonhajottimen sijaan.

Tarkenna kuva ja etsi sopiva sommittelu. Viimeistele tarkennus raetarkentimella. Mitä hitaampaa (mitä pienempi ISO) filmi on, mitä suurempi on negatiivisi ja mitä pienempää kuvaa olet tekemässä, sen pienempänä rae näkyy. Raetarkentimella varmistat että kuva on terävä. Mikäli osassa kuvasta rakeet erottuvat terävinä mutta osassa ei, negatiivisi on kuprulla. Varmista, että kaikki negatiivin reunat ovat puristuksissa negamaskin reunojen alla.

4. Kontrastifiltteriarvojen valinta

Kuvassa Durst Laborator 1200 CLS 501 -suurennuskone, jossa väripää ja elektroninen valotuskello. Oikealla näkyy myös negapumppu, löysää valokuvaliikkeen mallia.

Negatiivisi kontrastikkuudesta riippuu, millaisesta filtteriarvosta kannattaa lähteä liikkeelle. Käytetystä suurennuskoneesta puolestaan riippuu, ovatko filtterit esimerkiksi fyysisiä muovista tehtyjä kalvoja, joita asetat koneeseen, ohjelmoitava Grade-arvo (esimerkiksi tietyt Ilfordin suurennuskoneet) vai onko suurennuskoneessasi nk. väripää, jossa koneen yläpäässä on liikutettavat rullat, joiden avulla kontrastit määräytyvät. Nämä väripään sisältävät koneet soveltuvat myös kromogeenisten värivedosten vedostamiseen, ja siksi niissä on kaksi "ylimääräistä" valintaa, joita ei hopeagelatiinivedostuksessa käytetä: densiteetti ja syaani.

Väripään sisältävällä koneella hopeagelatiinivedostuksessa käytetään kahta filtteriä; keltaista ja magentaa, joilla säädetään paperille tulevan valon kontrastikkuutta. Mitä suurempi on keltaisen arvo, sitä loivempaa (vähäkontrastisempaa) valo on, ja mitä suurempi magentan arvo on, sitä kontrastikkaampi on lopputulos. Yleensä näitä arvoja säädetään valmiiksi luotujen listojen mukaan, jotka perustuvat grade-kontrastiarvoihin eli jyrkkyysarvoihin.

Mikäli negatiivisi on melko oikein valotettu eikä tavattoman kontrastikas, hyvät aloitusarvot voisivat väripään sisältävällä koneella olla 20Y 60M, eli 20 keltaista ja 60 magentaa, tai grade-arvot kertovalla koneella 2 - 3.

5. Raitavalotus

Kun alat vedostaa kuvaasi, haluat alkuun haarukoida jollakin lailla sen, kuinka paljon valoa paperi suunnilleen kaipaa, jotta kuva ylipäätään tulee näkyviin. Tämä raaka arviointi tehdään raitavalotukseksi kutsutun koevedoksen avulla.

Muista sulkea suurennuskoneen linssin aukkoa täydestä aukosta, jotta valo ei ole liian voimakasta (esimerkiksi aukkoon 11) ja asettaa filtterit päälle, mikäli olet nostanut ne off-asentoon. Tarkoitus on, että suurennuskoneesi asetukset ovat samat kuin varsinaista vedosta sitten tehdessäsi, jotta raitavalotusta voi käyttää pääteltäessä siihen tarvittua valotusta.

Ota tarpeeksi suuri pahvinpala, jotta se peittää valokuvapaperisi kokonaan. Aseta valotuskelloon esimerkiksi aika 3 sekuntia. Älä aseta sen lyhyempää aikaa, sillä kovin lyhyissä ajoissa jotkut valotuskellot muuttuvat epätarkoiksi. Liikuta sitten pahvia valokuvapaperin ylitse siten, että valotat yhden raidan aina tuon sekuntimäärän välein. Raidan olisi hyvä olla vähintään kahden sentin levyinen, jotta siitä voi päätellä jotakin valotuksesta. Lopputuloksena sinulla tulisi olla tällainen kuva:

Kuvassa kaksi raitavalotusta, joissa raidat on tehty eri suunnista. Vasemmanpuoleisessa on valotettu ensimmäinen raita oikeaan reunaan ja edetty vasemmalle; oikeanpuoleisessa ensimmäinen raita on valotettu vasemmalle ja edetty siitä oikealle.